Le Monde Diplomatique - Kosmopoliittista laatujournalismia

Verkossa julkaistut artikkelit

LE MONDE DIPLOMATIQUE, ENGLISH EDITION

POST-COMMUNISM, POST WARS: LIFE WORSENS FOR GYPSIES
Balkan Roma, people without a state
LATAA ARTIKKELI PDF-MUODOSSA

LE MONDE DIPLOMATIQUE XIV

ISRAELIN HYÖKKÄYS HUMANITÄÄRISEEN AVUSTUSSAATTUEESEEN
Järjestöjen apu Gazaan tyrehtyy
Richard Falk: Sotarikolliset tuomiolle

LE MONDE DIPLOMATIQUE XI

KIINAN KRIISI
Dongguan talouskriisin kurimuksessa
Tilastotietoja

IRAN
Ulkovaltojen sekaantuminen ruokkii nationalismia
Iranin hallintorakenteet

ITÄVALTA
Outo historiantulkinta

ISRAELIN HYÖKKÄYS HUMANITÄÄRISEEN AVUSTUSSAATTUEESEEN

Järjestöjen apu Gazaan tyrehtyy

Juuri kun Gaza on riippuvaisimmillaan kansalaisjärjestöjen
rahallisesta tuesta, hyväntekeväisyysjärjestöt sulkevat rahahanansa pelätessään leimautumista ”terrorismin tukijoiksi”. Pakotteet kieltävät Gazassa toimivilta kansainvälisiltä kansalaisjärjestöiltä rahan, rakennustarvikkeiden tai muun aineellisen avun, koulutuksen
ja palveluiden toimittamisen Hamas-hallinnon alaisuudessa toimiville ryhmille tai viranomaisille. Apua kuitenkin tarvittaisiin, sillä pääosa Gazan infrastruktuurista on tuhottu maan tasalle ja 73 prosenttia
gazalaislapsista kärsii psyykkisistä ongelmista ja käytöshäiriöistä.

Norjalaislääkäri Mads Gilbertillä on suoraa kokemusta
tarvikepulasta kärsivän gazalaizen al-Shifan sairaalan
ahdingosta Israelin joulukuun 2008 pommitusten ajalta.

Vuodesta 1981 terveystyöntekijänä ja Palestiina-aktivistina
toiminut Gilbert vieraili alueella viimeksi viime kesänä.

Hän tapasi al-Zaitunissa Samonin perheen, joka menetti Israelin hyökkäyksissä 30 perheenjäsentä ja sukulaista. Amal Atteia Samoni virui raunioissa, kunnes hänen veljensä löysi hänet heikkona ja lähes nestehukkaan menehtyneenä. Gilbert onnistui ryhmineen hoitamaan 9-vuotiaan tytön ”onnekkaaksi”, joka on
paras kolmesta Gilbertin ryhmän käyttämästä potilasluokituksesta. Se tarkoittaa, että tyttö kykenee parannuttuaan kävelemään ja puhumaan.

Kovin onnekkaaksi Amalia ei voi kuitenkaan kutsua. Hänen kotinsa tuhoutui ja hän asuu nyt pakolaisleirissä keskellä pirstoutunutta infrastruktuuria, missä hänen mahdollisuutensa koulutukseen ja terveydenhuoltoon ovat rajalliset. Israelin saarto estää koulu- ja rakennustarvikkeiden tuomisen Gazaan, eikä myöskään sairaanhoito-operaatioiden käynnistäminen ole
ongelmatonta. Lisäksi Amalin tavoin kovia kokeneet lapset kärsivät monenasteisista traumoista, mutta mahdollisuudet ammattiapuun ovat rajalliset.

Gilbertin mukaan ongelmien takana on osaksi Yhdysvaltojen valtionvarainministeriön ulkomaisia rahansiirtoja valvova Office of Foreign Assets Control OFAC. Sen vastuualueisiin kuuluu talouspakotteiden määrääminen sellaisille yksityishenkilöille, valtioille ja ryhmittymille, jotka Yhdysvallat on luokitellut terroristisiksi tai terroristien toimintaa tukeviksi. Pakotteiden takia monet kansalaisjärjestöt kykenevät auttamaan ainoastaan jakamalla avustuksia suoraan
asukkaille tai tukemalla yksityisiä järjestöjä.

Pakotteet kieltävät Gazassa toimivilta kansainvälisiltä
kansalaisjärjestöiltä rahan, rakennustarvikkeiden tai muun aineellisen avun, koulutuksen ja palveluiden toimittamisen Hamas-hallinnon alaisuudessa toimiville ryhmille tai viranomaisille. Apua kuitenkin tarvittaisiin, sillä 73 prosenttia gazalaislapsista kärsii psyykkisistä ongelmista ja käytöshäiriöistä.1 Gazan psykiatrisen sairaalan ylilääkäri Ayesh Samour toteaa: ”Lapset eivät ole saaneet tarvitsemaansa apua Gazan terveystyöntekijä- ja lääkintätarvikepulan takia.”

OFAC:n takia Yhdysvaltojen Pelastakaa lapset ei voi tukea Gazan hallituksen rahoittamia palveluita tai työntekijöitä vaan ainoastaan sellaisia tahoja, jotka ”eivät ole kytköksissä” Hamasiin. Sama pätee kaikkiin yhdysvaltaisiin kansalaisjärjestöihin.

On vaikea todeta mitkä tahot ovat kytköksissä Hamasiin ja mitkä eivät. Kansalaisjärjestöt taas tahtovat välttää epäselvästä tilanteesta mahdollisesti koituvia hankaluuksia, mikä puolestaan johtaa siihen, että rahoitusta ei tule. Apua tarvitsevat jäävät ilman.

Mitä sitten voi seurata voittoa tavoittelemattomille järjestöille kun niitä syytetään terroristijärjestöjen auttamisesta? Tunnettu esimerkki tästä on Interpal, brittiläinen hyväntekeväisyys-järjestö, joka toimittaa hätä- ja kehitysapua palestiinalaisille. Yhdysvaltojen valtionvarainministeriö nimesi sen vuonna 2003 ”terroristiryhmittymäksi”.2 Samana vuonna Britannian hyväntekeväisyyskomissio jäädytti Interpalin varat tutkimusten ajaksi, joissa selvisi ettei järjestöllä ole Hamas-yhteyksiä. Tutkimukset käynnistettiin, kun Yhdysvaltojen viranomaiset eivät vastanneet pyyntöihin todisteista terrorismisyytteidensä tueksi. Toinen tutkinta käynnistettiin vuonna 2006, kun Interpalia syytettiin BBC:n Panorama -ohjelmassa islamilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen ja Hamasin ideologian tukemisesta. Jälleen kerran Yhdysvaltojen viranomaisille esitetty pyyntö todisteista jäi ilman vastausta. Tutkinta lopetettiin tuloksettomana helmikuussa 2009.

Tarina ei kuitenkaan päättynyt siihen. Stuart Levey on George W. Bushin aikana toimeensa astunut Yhdysvaltojen valtionvarainministeriön terrorismia ja sen rahoitusta tutkivan osaston alivaltiosihteeri. Hän on johtohahmo rahoitussodassa, jota Yhdysvallat käy uhkana näkemiään tahoja vastaan. Levey sanoi 9/11-komitean raporttia koskevassa tiedonannossaan
vuonna 2004 pitävänsä ”erittäin huolestuttavana” sitä, että Interpal saa yhä jatkaa toimintaansa Britanniassa vaikka Yhdysvallat on listannut sen terroristijärjestöksi.

Interpal kohtasi lisää vaikeuksia, kun Lloyds TSB, Islamic Bank of Britainin, IBB:n, clearingpankki, kieltäytyi tarjoamasta finanssipalveluita Interpalille ja painosti IBB:tä sulkemaan järjestön tilin. NatWest, Royal Bank of Scotlandiin kuuluva pankki, sulki Interpalin tilin 2007. Interpal kertoi vuoden 2008 vuosiraportissaan lukuisten avustustoimiensa keskeytyneen ja ulkomaisilta säätiöiltään saamiensa tulojen pudonneen
merkittävästi alle puoleen pankkivaikeuksien takia. Interpal on Yhdysvaltojen kirjoissa yhä terroristijärjestö, vaikka sillä on puhtaat paperit Britanniassa.

Ei ole siis mikään ihme, että monet hyväntekeväisyysjärjestöt
tekevät kaikkensa OFAC:n pakotteiden noudattamiseksi. Yhä harvemmat kansalaisjärjestöt ovat halukkaita työskentelemään Gazassa. Mikäli lainkuuliaiset kansalaisjärjestöt päättävät jäädä Gazaan, niiden auttamismahdollisuudet rajoittuvat yksityissektorin yritysten ja työntekijöiden kanssa työskentelyyn. Alueen huonon taloudellisen tilanteen takia ylivoimainen enemmistö gazalaisista työllistyy kuitenkin juuri
Hamasin kautta.

Gilbertillä on ratkaisu, joka vain odottaa toteuttamistaan:
”OFAC voisi myöntää Gazaan väliaikaisen erityisluvan työskennellä yksityisten terveyskeskusten, sairaaloiden ja koulujen lisäksi myös julkisen sektorin tukena. Lupa olisi samantapainen kuin se, joka myönnettiin Iranissa Bamin maanjäristyksen jälkeen.”

Kanada on yksi YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA:n kymmenestä suurimmasta lahjoittajasta. Siitä tuli ensimmäinen länsimaa, joka lopetti yli neljää miljoonaa palestiinalaista auttavan järjestön tukemisen. Kanada lopetti lahjoituksensa omien sanojensa mukaan siksi, että järjestö toimii
Gazassa puolueellisesti ja tekee yhteistyötä Hamasin kanssa. Voi vain arvailla, liittyikö Kanadan äkillinen mielenmuutos mahdollisesti Israel-myönteisten lobbarien painostukseen.

Mads Gilbert ei ole ainoa, jonka mielestä Gazan tilanne on huonontunut. Hän kuitenkin korostaa, että tarvitaan vain ihmisiä työskentelemään ahdingon helpottamiseksi. Hänellä on meneillään useita terveydenhuoltohankkeita Gazassa ja muilla Israelin valtaamilla alueilla. Lisäksi hän valmistelee kotiyliopistonsa ja al-Shifan sairaalan välistä stipendiohjelmaa lääkärien kouluttamiseksi. Haasteena on saada israelilaiset sallimaan palestiinalaislääkärien matkustaminen Gazan
ulkopuolelle (tätä ei tosin sallittu edes Israelin pommitusten
aikana).

Gilbertin mukaan toivoa on niin kauan kuin ihmiset tekevät solidaarisuustyötä ja jaksavat puhua sen puolesta päättäjille. Toivosta on tullut Gazassa elinehto. Niin kauan kuin kansainvälinen yhteisö ei vaadi YK:n päätöslauselman mukaisia toimia Israelin harjoittamien laittomuuksien lopettamiseksi ja muu maailma joko vähentää tukeaan tai lopettaa sen kokonaan,
jopa tuo elinehto on vaarassa kadota.

Jasmin Ramsey

Jasmin Ramsey on kirjailija, journalisti ja yksi pulsemedia.org-uutissivuston toimittajista.

Englanninkielinen LMD 04/2004.

Suomennos: Milena Multaharju.

1. ”OPT: Psychological trauma, nightmares stalk Gaza children”,
Integrated Regional Information Networks, YK:n uutispalvelu
humanitaarisen avun toimijoille.
2. ”US Designates Five Charities Funding Hamas and Six Senior
Hamas Leaders as Terrorist Entities”, Yhdysvaltojen valtionvarainministeriön lehdistötiedote, 22.8.2003.

Ylös

Richard Falk: Sotarikolliset tuomiolle

Princetonin yliopiston kansainvälisen oikeuden emiritusprofessori
Richard Falk vieraili toukokuussa 2010 Helsingissä ja antoi Le Monde diplomatiquelle haastattelun toiminnastaan palestiinalaisalueiden erikoisraportoijana.

YK:n ihmisoikeusneuvosto nimitti maaliskuussa 2008 Richard Falkin ihmisoikeuksien erityisraportoijaksi, jonka tehtävänä on seurata vuodesta 1967 miehitettyjä palestiinalaisalueita. Tehtävän saatuaan Falk matkusti Israeliin aloittaakseen tutkimuksensa. Israelin rajaviranomaiset kuitenkin pidättivät Falkin Tel Avivin Ben Gurion lentokentällä tämän pyrkiessä maahan. YK:n erityisraportoijaa pidettiin lentokentän putkassa 15 tuntia viiden muun pidätetyn kanssa ennen kuin hänet
talutettiin lähtevään koneeseen.

”Minulle ei annettu muuta selitystä kuin että käsky pidättämiseen tuli Israelin ulkoministeriöstä, joka vastusti YK:ssa alusta alkaen nimittämistäni erityisraportoijaksi. Koska matkaohjelmani oli hyväksytty Israelin lähetystössä Genevessä ja kahdelle avustavalle YK-virkamiehelle oli myönnetty viisumi, on selvää, että Israel halusi luoda välikohtauksen sen sijaan, että olisi ilmoittanut etukäteen ettäminulta kielletään maahanpääsy”, Falk kertoo.

YK:n ihmisoikeusneuvosto protestoi Israelin käytöstä. ”Israel halusi osoittaa YK:n ihmisoikeusneuvostolle, ettei hyväksy sen päätöstä eikä halua olla yhteistyössä – samoin kuin se osoitti Goldstonen komissiolle. On ollut vaikea toimia raportoijana ilman pääsyä alueelle, mutta toisen käden lähteitä ja todisteita väärinkäytöksistä ja ihmisoikeusloukkauksista riittää. Israel ei pysty estämään minua tekemästä havaintojani ja raportoimasta YK:lle”, Falk sanoo.

Hän raportoi YK:n yleiskokoukselle syksyisin ja ihmisoikeusneuvostolle kaksi kertaa vuodessa. Falk on kuitenkin päässyt vierailemaan yksityishenkilönä ja yliopistojen kutsumana tutkijana palestiinalaisalueilla. Gazan alueelle hän ei ole päässyt.

”Myöskään palestiinalaishallinto ei halua minun menevän Gazaan: heidän mukaansa minun on joko päästävä virallisesti kaikille palestiinalaisalueille tai kieltäydyttävä kokonaan, joko koko mandaatti tai ei mitään. He haluavat myös kaikin keinoin vähätellä Hamasin merkitystä alueen hallinnoijana.”

Gazan kaistalle olisi helppo päästä rajan yli Egyptistä, mutta Falkin mukaan maan hallituksen suhtautuminen hänen tehtäviinsä on ailahtelevaista. ”Aion pyrkiä Gazaan Egyptistä, mutta en ole varma päästävätkö he minua rajan yli. Minulla on ollut ongelmia egyptiläisten kanssa, koska arvostelin heitä siitä, että he sulkivat rajan Israelin Valettu lyijy -operaation
aikana.”

Israel teki massiivisen hyökkäyksen vuoden 2008 lopussa Gazan kaistalle. Sodan aikana tammikuussa 2009 koko Gazan väestö suljettiin ahtaalle sotatoimialueelle ja siviiliväestö jäi taistelujen jalkoihin. YK:n ihmisoikeusneuvosto asetti tuomari Richard Goldstonen johtaman komission tutkimaan Gazan sodan rikoksia. Goldstonen suositukset hyväksyttiin YK:n ihmisoikeus-komissiossa lokakuussa 2009 äänin 25–6.

Israel on pyrkinyt kaikin keinoin torjumaan tutkimusryhmän
raportin ja hyökännyt Goldstonea vastaan. Israel painostus-ryhmineen on muun muassa syyttänyt avoimesti Goldstonea ja Falkia Israelin vastaisiksi, ”itseään vihaaviksi juutalaisiksi”. Niin eteläafrikkalainen Goldstone kuin kalifornialainen Richard Falk ovat molemmat juutalaisia ja eräitä arvostetuimpia kansainvälisen oikeuden asiantuntijoita, jotka ovat toimineet lukuisissa merkittävissä kansainvälisissä tehtävissä vuosikymmenten ajan.

Israel näyttää siis vähät välittävän YK:sta ja sen vaatimuksista?

”Olen täysin eri mieltä! Israel on erittäin huolissaan YK:n toimista, vaikka yrittää esittää, ettei välitä. YK:n symbolista arvovaltaa ei pidä aliarvioida. Israel on hyökännyt järjestelmällisesti kaikilla mahdollisilla YK:n tasoilla, kulissien edessä ja takana, Goldstonea vastaan, käyttänyt pikkutarkasti kaikki mahdollisuudet hyväkseen väheksyäkseen komission johtopäätöksiä ja torjuakseen suosituksia. Israelin reaktio on
ollut lähes hysteerinen. Goldstonen komission raportti näyttää osuneen arkaan paikkaan, sen suositukset sotarikoksien tutkimisesta ja syyllisten tuomitsemisesta ovat Israelin hallinnolle sietämättömiä.”

Goldsteinin tutkimusryhmän raportin mukaan Israel käytti Gazan sodassa suhteettoman suurta sotilaallista voimaa, kohdisti iskujaan siviileihin ja käytti palestiinalaisia ihmiskilpinä. Raportissa syytettiin myös Hamasia iskuista siviilejä vastaan sekä rakettiiskuista Israeliin. Goldstone korostaa, että rankaisemattomuus sotarikoksista on saavuttanut palestiinalaisalueilla kriisin mittasuhteet. Hän vaatii, että sodan
aikana tehdyt rikokset tutkitaan ja syyllisiä rangaistaan.

Myös Richard Falk vaatii kansainväliseltä yhteisöltä toimia. ”Olen hyvin kriittinen kansainvälistä yhteisöä kohtaan, kuinka Yhdysvallat ja EU etunenässä, mutta myös arabinaapurit, salli tämän tapahtua. Ne ovat kaikki epäsuorasti, osin suoranaisesti, rikoskumppaneita. Käytännössä koko Gazan väestö kärsii nyt psykologisista ongelmista klaustrofobisten 22 päivän raskaiden sotatoimien jälkeen. Erityisesti nuoremmille on jäänyt siitä kauhea trauma.”

”Niin kauan kuin Israel pitää Gazaa eristettynä olisi perustellummat syyt kuin koskaan asettaa kansainväliset
pakotteet sitä vastaan. Mutta kansainvälinen yhteisö ei tee mitään. Sen sijaan kansalaisliikkeet ovat näyttäneet symbolista mallia suvereeneille valtioille kansainvälisestä oikeudesta ja universaalista moraalista. Kansalaisliikkeet ovat tehokkaimmin
vastanneet Israelin politiikkaan, esimerkkinä Free Gaza Movement ja Viva Palestina. Niiden innoittama on myös hyvin tärkeä maailmanlaajuinen Boycott, Divestment and Sanctions -boikottiverkosto tai hanke tuoda laivoilla avustustarvikkeita suoraan Gazaan.”1

Kansainvälinen kansalaisjärjestöliittoutuma Freedom Flotilla Coalition on varustanut Turkissa kahdeksan aluksen apulaivaston, jonka tarkoituksena on viedä avustustarvikkeita suoraan Gazan rannikolle ja purkaa siten Israelin saartoa. Laivastoon on liittymässä 12 muuta alusta seitsemästä maasta.2

”Palestiinan solidaarisuusliike on alkanut vaikuttaa apartheidin vastaisen liikkeen veroiselta, se on tämän vuosisadan tärkein kansanliike globaalin oikeudenmukaisuuden puolesta. Palestiinalaiset ovat voittamassa legitimeettisodan, mutta on epäselvää onko sillä vaikusta Israeliin”, Falk pohtii.

Vaikka Falk korostaa kansainvälistä oikeutta, hän ei ole optimistinen YK:n sanktioiden suhteen, koskaerityisesti Yhdysvallat estää tehokkaasti tiukemmat toimet. Goldstonen suositukset tuskin etenevät kansainväliseen rikostuomio-istuimeen, Israelin voimakkaat liittolaiset estävät sen.

Sen sijaan Richard Falk uskoo epätavallisempiin järjestelyihin. ”Voidaan myös tukeutua kansainväliseen lakiin, joka potentiaalisesti valtuuttaa kansalliset oikeusistuimet käsittelemään sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan. Näin Israelin sotilasjohtajia voitaisiin saada tuomiolle kolmansissa maissa, joihin nämä matkustavat. Toinen mielenkiintoinen aloite on kansantribunaalit, kuten Russelin tribunaali Barcelonassa, jossa tunnettujen, moraalisesti arvovaltaisten
kansalaisten valamiehistö käsittelee syytteitä nimettyjä
sotarikollisia vastaan.3 Kansantribunaalilla on vain symbolista valtaa, mutta se paljastaa väärinkäytöksiä ja rohkaisee boikottiliikkeen kaltaisia väkivallattomia aloitteita. Tribunaalit luovat julkisuutta väärinkäytöksistä ja paljastavat vaiettuja rikoksia ja purkavat siten rankaisemattomuuden kulttuuria.”

Mika Rönkkö

Mika Rönkkö on suomenkielisen Le Monde diplomatiquen toimittaja.

1. www.bdsmovement.net
2. Koalitioon kuuluvat muun muassa Free Gaza Movement, Humanitarian Aid Foundation, European Campaign to End the Siege of Gaza, Ship to Gaza Greece, Ship to Gaza Sweden ja International Committee to Lift the Siege on Gaza. Muut laivat on varustettu Venezuelassa, Malesiassa, Saksassa, Italiassa, Ranskassa, Kreikassa ja Yhdysvalloissa. Katso www.shiptogaza.se.
3. www.russelltribunalonpalestine.net

Ylös

KIINAN KRIISI

Dongguan talouskriisin kurimuksessa

Yksi Kiinan teollisuuskeskuksista on Dongguanin kaupunki, joka sijaitsee Guangdongin maakunnan keskellä. Dongguan valmistaa leluja, tekstiilejä, huonekaluja ja kenkiä ulkomaanvientiin. Talouskriisi on iskenyt Dongguaniin pahemmin kuin muualle Kiinaan.

Mei Hua, 26-vuotias työläisnainen Jianxin maakunnasta, kuvailee tilannetta entisessä kotikaupungissaan: ”Monet tehtaat ovat sulkeneet ovensa. Tuntipalkat ovat laskeneet, vaikka ne olivat ennestään matalammat kuin muualla. Töitä ei saa enää yhtä helposti kuin ennen. Tämän kaiken olen kuullut vanhemmiltani, jotka asuvat yhä Dongguanissa – itse olen muuttanut Chenghaihin.”

Työttömiksi jääneet siirtotyöläiset (’mingong’) halutaan pitää toimeliaina levottomuuksien ehkäisemiseksi. Aluehallitus on aloittanut laajan infrastruktuurin uudistamishankkeen, jota rahoitetaan valtion elvytysrahastosta. Tällä hetkellä Dongguan näyttääkin kuhisevalta muurahaispesältä, jossa puuhastelevat tuhannet työläiset.

Tilanne Dongguanissa vaikutti huolestuttavalta jo ennen kansainvälisen talouskriisin alkamista. ”Tilaukset ulkomailta vähentyivät vuoden 2007 aikana”, kertoo Cheng Wanhang Century 21 kiinteistönvälitystoimistosta. Hän on vastuussa teollisuustilojen vuokraamisesta yrityksen Dongguanin aluetoimistossa. ”Tuotteiden myynnin mukana romahtivat kiinteistömarkkinat. Meillä on nyt tuhansia tyhjiä asuntoja ja tehdastiloja Dongguanissa.”

Liu Kaming, Institute of Contemporary Observation (ICO) tutkimuslaitoksen perustaja ja johtaja, selittää Shenzenissä taustoja kansainvälisten sijoittajien vetäytymiselle Dongguanista: ”Tuotantokustannukset ovat nousseet vuoden 2007 alun jälkeen 20 - 30 % raaka-aineiden kallistumisen myötä. Henkilöstökustannukset ovat nousseet 10 %. Yuanin kurssi on vahvistunut 20 % suhteessa dollariin ja euroon. Tämän seurauksena kokonaiskustannukset ovat nousseet noin 50 %.”

Yritykset eivät ole pystyneet siirtämään kustannusten nousua hintoihinsa ylituotannon aiheuttaman kovan kilpailun takia. Henkilöstökustannuksia nostanut jatkuva työvoimapula on aiheuttanut ylimääräisiä ongelmia. Liu Kamingin mukaan yksinään Guangdongin maakunnassa oli neljän miljoonan työläisen vaje vuoden 2008 alussa. Heikoimmassa tilassa olevat yritykset ovat joutuneet vetäytymään markkinoilta. Talousrakenteista johtuvien tekijöiden lisäksi alueella aiheuttaa ongelmia kaupungin vakava imago-ongelma. Huonolaatuisista tuotteistaan ja kouluttamattomasta työvoimastaan tunnettu Dongguan sai kärsiä elokuun 2007 ’leluskandaalista’. Monet kansainväliset yritykset (mm. amerikkalaiset Mattel ja RC2) ovat sittemmin torjuneet miljoonia Dongguanin tehtaiden valmistamia tuotteita johtuen liiallisesta lyijyn määrästä maalipinnoissa tai liian heikoista muoviosista.

Tehtaanomistajien kansalaisuus voi selittää osan lukuisista tehtaiden sulkemisista alueella. Etelä-korealaiset, taiwanilaiset ja hongkongilaiset liikemiehet ovat ottaneet haltuunsa Dongguanin lelutehtaat. Lelunvalmistajien liiton edustaja kuvailee ulkomaisten liikemiesten toimintaa: ”He poistuvat paikalta heti kun voitot vähenevät, pankit sulkevat lainahanansa tai emoyritys vähentää sijoituksiaan ulkomaille. Tämä on heille mahdollista, koska he eivät ole investoineet tehtaisiinsa.”

Tilanne on päinvastainen Chenghaissa (ks. artikkeli ’Chenghain lelutyöläiset’), jossa tehtaita omistavat paikalliset ihmiset. ”Tehtaat ovat heidän elämäntyönsä. He vähentävät työvoimaa vain selvitäkseen siihen asti, että kysyntä lisääntyy jälleen.”
Hongkongilaiset sijoittavat lanseerasivat sanonnan ’yritys ilman investointeja’ alueella parikymmentä vuotta sitten. Fabrice Turries, yli kymmenen vuotta Kiinassa toimineesta Palazzari&Turries konsulttitoimistosta, kuvailee sijoittajien toimintaa: ”He kävivät katsomassa kokonaisia kyliä ja ehdottivat vaihtokauppaa: me järjestämme koneet ja tilaukset, te hankitte tilat ja työvoiman.”

Toimintaa tuki aluksi myös Kiinan keskushallitus, mutta nopeasti se huomasi antaneensa liikaa valtaa välinpitämättömille paikallisviranomaisille. Taloudellisia voittoja tavoiteltaessa taka-alalle jäivät mm. ympäristö ja sosiaaliset kysymykset. Tultuaan tietoiseksi ongelmista keskushallitus alkoi asettaa tiukempia säädöksiä tehdastoiminnalle vuodesta 2006 lähtien. Tavoitteena oli vähentää haittoja ja saada kiinalaisen teollisuus valmistamaan laadukkaampia tuotteita. Monet yritykset poistuivat kuitenkin maasta, lähinnä Vietnamiin, jossa kustannukset ovat vieläkin matalammat.

Marraskuussa 2008 tuli voimaan säädös ’ulkomaisten sijoitusten epänormaaleista poistumisista’. Tavoitteena oli vaikeuttaa kansainvälisten sijoittajien ja veroparatiiseihin yrityksensä rekisteröineiden kiinalaisten liikemiesten toimintaa. Useat heistä pakenivat kuitenkin maasta väärennetyn passin avulla siirrettyään koko varallisuutensa ulkomaille. Bruno Grangier Gide Loyrette Nouel –asianajotoimiston Shanghain konttorista selvittää uuden lain tulkintaa: ”Mikäli heidän yrityksensä eivät noudata lakia, niin osakkeenomistajat voivat joutua vastuuseen liikekumppaniensa kohtaamista tappioista.”

Hallitus on antanut ymmärtää, että kansainvälinen talouskriisi on ainoa syyllinen maan kohtaamiin talousvaikeuksiin kesästä 2008 lähtien. Maaliskuussa 2009 Kiinan tilastokeskus tiedotti, että 11 miljoonaa ihmistä on jäänyt talouskriisin takia työttömiksi kaupungeissa, ja lisäksi 14 miljoonaa ihmistä on palannut maaseudulle teollisen toiminnan vähenemisen myötä. Maaseudun kehittämisestä vastuussa oleva virkamies Chen Xiwen väitti tammikuussa 2009, että ”kaksikymmentä miljoonaa ihmistä on jäänyt työttömiksi ja palannut koteihinsa”.

Maaseudulle pysyvästi palanneita ihmisiä ei tuntenut yksikään haastattelemistamme siirtolaisista. Hallituksen virallisen Xinhua-uutistoimiston mukaan virkamiehen ilmoittamat työttömyysluvut perustuivat paikallisiin, sadassaviidessäkymmenessä kylässä tehtyihin tutkimuksiin. Miljoonat siirtolaiset palaavat kuitenkin koteihinsa kiinalaisen uuden vuoden (26. tammikuuta) aikaan – mutta useimmat heistä palaavat pyhien jälkeen töihin tehtaisiin.

Talouskriisi on vaikuttanut voimakkaasti niillä alueilla Kiinassa, joilla oli ennestään talousvaikeuksia. Tilastojen mukaan Dongguan menetti 66 000 työpaikkaa tammi- ja helmikuussa 2009, ja lisäksi 48 000 työpaikkaa ovat uhattuina 440 tehtaissa, joiden toiminta on epävakaata. Työttömiä työnhakijoita on paikallisen tehtaanomistajan mukaan kolme tai neljä kertaa enemmän kuin vuosi sitten. Maaliskuussa pidetyssä kansalliskokouksessa Dongguanin pormestari, Li Yuquan, varoitti alueella uhkaavista levottomuuksissa.

Työläisten mielenosoituksista on raportoitu runsaasti virallisessa lehdistössä talouskriisin alkamisen jälkeen. Dongguanissa toimiva eurooppalainen teollisuusyrittäjä huomauttaa kuitenkin, ettei mielenosoituksissa ole mitään uutta: ”Työläiset osoittavat mieltään saadakseen maksamattomat palkkansa, eivätkä irtisanomisten takia. He poistuvat nopeasti etsimään uusia töitä saatuaan riittävän korvauksen, koska tehtaat muualla työllistävät edelleen.”

Talouskriisi on saanut syntipukin roolin Kiinan kohtaamista talousvaikeuksista, vaikka hallitus on itse osittaisessa vastuussa maan kohtaamista hankaluuksista. Hallituksen propagandakampanja talouskriisin syyttämiseksi aloitettiin silloin, kun länsimaiset johtajat alkoivat kuorossa vaatia Kiinaa valtavine valuuttareserveineen pelastamaan maailma talouskriisistä. Tämä vaikuttaa tehokkaalta tavalta olla kuuntelematta niiden vaatimuksia, joita Kiinan hallitus pitää talouskriisin ensisijaisina aiheuttajina.

Tilastotietoja

CHENGHAI

Väestö: 800 000 virallisesti. Lisäksi 500 000 siirtotyöläistä, jotka työskentelevät lähinnä lelutehtaissa.

Elinkeinot: Lelujenvalmistus. Liikevaihto 16,2 miljardia yuania (1,8 miljardia euroa) vuonna 2008. Liikevaihdosta 80 % kohdistuu ulkomaanvientiin.

Tehtaita: 3000 virallisesti. Epävirallisesti 10 000, sisältäen myös suurten tehtaiden alihankkijat.

Palkat: 14 - 15 yuania (1,55 - 1,66 euroa) neljän tunnin työvuorosta. 900 yuania (100 euroa) kuukaudessa kahta vuoroa tekeville työntekijöille. 1350 yuania (150 euroa) kuukaudessa kolmea vuoroa tekeville työntekijöille.

Työajat: 0730 - 1130, 1330 - 1730, 1930 - 2330

KIINA

Talouskasvu: Vuoden 2009 ensimmäisellä vuosikolmanneksella 6,1 %. Vuonna 2008 noin 9 %. Vuosina 2003 - 2007 keskimäärin 10,7 % vuosittain.

Ulkomaanvienti: Vuonna 2008 1428,5 miljardia dollaria, eli 35 % bruttokansantuotteesta.

Leluteollisuuden määrä: Vuonna 2008 liikevaihto 12,3 miljardia dollaria. Tammikuussa 2008 Kiinan tulliviranomaisten listoilla oli 8610 lelutehdasta. Joulukuussa 2008 niitä oli enää 4388.
Lelujen vienti ulkomaille: Vuonna 2008 8,6 miljardin dollarin arvosta. Vuoteen 2007 verrattuna lelujen vienti kasvoi 1,8 %. Lelujen vienti laski kuitenkin 8,6 % marraskuussa 2008 ja 7,6 % joulukuussa 2008. Lelujen viennistä 67,1 % kohdistuu Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan.

Keskimääräinen kuukausitulo (netto): Maaseudulla 397 yuania ja kaupungeissa 1315 yuania.

Työttömyysprosentti kaupungeissa: Virallinen työttömyysprosentti keväällä 2009 4,3 %. Todellisuudessa työttömiä on luultavasti ainakin kaksi kertaa enemmän.

Työttömien siirtotyöläisten määrä: 25 miljoonaa, josta 11 miljoonaa kaupungeissa ja 14 miljoonaa maaseudulla. Yhteensä 11 % maan arvioiduista 225,4 miljoonasta siirtolaisesta.

Lähteet: OECD, Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF), Kiinan tilastokeskus, Chenghain leluteollisuuden liitto

Käännös: Matti Heinonen

Ylös

IRAN

Ulkovaltojen sekaantuminen ruokkii nationalismia

Iranin valtiollisessa televisiossa on väitetty, että monet kesäkuussa 2009 pidätetyistä mielenosoittajista ovat myöntäneet toimineensa ”BBC:n ja Voice of American yllyttäminä”. Maan viralliset tiedotusvälineet ovat julkaisseet kyllästymiseen asti länsivaltojen sekaantumisia, varsinkin Britannian, jolta Iran on karkottanut Teheranista kaksi diplomaattia. Voisi olettaa, että kyseessä on pelkästään propagandasta. Ulkovaltojen, erityisesti Britannian, yritykset jakaa Irania polttavat kuitenkin kuin hehkuva rauta kansan kollektiivisessa muistissa. Britanniasta on tullut iranilaisten arkkivihollinen, nykyään jopa pahempi kuin Yhdysvallat.

Moderni Persian valtio syntyi 1500-luvulla pitkien kriisien jälkeen, kun Safavidien dynastia perustettiin. Varmistaakseen maansa riippumattomuuden turkkilaisesta Osmanien imperiumista, jonka valtauskontona oli sunnalaisuus, Shaahi Ismail päätti käännyttää valtakuntansa shiialaisuuteen, tarvittaessa väkipakolla. Koska maassa ei ollut shiialaisia teologeja, hän toi heitä Jabal Amilista, nykyisen etelä-Libanonin alueelta. Näin hän pani alulle persialaisten ja libanonilaisten shiiojen väliset suhteet, jotka ovat kestäneet tähän päivään asti. Vaikka maa yhdistyi, se pysyi Osmanien valtakunnan, Venäjän keisarikunnan ja Intiaa hallitsevan brittiläisen imperiumin välisenä kiistakapulana.

Kriisit seurasivat toisiaan aina 1700-luvun lopulle, kun valtaan nousi Qadjar-dynastia. Se kävi useita epäonnekkaita sotia Venäjää ja Britanniaa vastaan. Venäjää vastaan sotiessaan se menetti Etelä-Kaukasuksen hallinnan. Sodassa Iso-Britanniaa vastaan se joutui luopumaan vaikutusvallastaan Afganistanissa. Persian uudenaikaistamisyritykset kariutuivat ulkovaltojen sekaantumisiin, ja vuonna 1906 puhkesi perustuslaillinen vallankumous, jossa sekoittuivat demokratiavaatimukset ja yritykset paljastaa Venäjän ja Britannian aluevaltauspyrkimykset. Nämä kaksi monarkiaa allekirjoittivat kuitenkin vuonna 1907 sopimuksen, jossa ne jakoivat Persian etupiireihin.

Koska Iran (Persian uusi nimi vuodesta 1934) toimi ensimmäisen maailmansodan aikana brittien ja venäläisten välisenä taistelukenttänä, se heikentyi. Reza Pahlavi nousi valtaan sotilasvallankaappauksen avulla ja julisti itsensä shaahiksi vuonna 1925. Vaikka Venäjä poistuikin hetkeksi kuvioista bolsevikkien vallankumouksen myötä, Britannia säilytti valta-asemansa alueella, varsinkin öljy-yhtiö Anglo-Persian Oil Companyn avulla. Yhtiö hyödynsi maan hiljattain löydettyjä öljyvaroja.

Iran oli puolueeton toisen maailmansodan alussa. Elokuussa 1941 neuvostojoukot miehittivät maan pohjoisosan ja britit sen eteläosan. Shaahi joutui luovuttamaan vallan pojalleen Mohammad Rezalle, joka hallitsi vuoteen 1979 asti. Vuosina 1945–1946 Neuvostoliitto yritti perustaa Iranin alueelle kaksi autonomista tasavaltaa – yhden kurdeille ja yhden azereille – mutta Yhdysvaltojen ja Britannian painostamana joutui luopumaan aikeistaan ja hylkäämään liittolaisensa.1

Kaikki yritykset pilkkoa Iran osiin lietsoivat nationalismia, joka ilmeni haluna palauttaa ulkomaalaisten hyödyntämät öljyvarat kansan hallintaan. Anglo-Persian Oil Companyn haluttomuus neuvotella öljytulojen uudelleenjaosta johti mielipiteiden radikalisoitumiseen. Mielenosoittajien iskulauseena oli ”öljy on meidän veremme, öljy on meidän vapautemme”. Huhtikuun 29. vuonna 1951 Iranin pääministeriksi nimitettiin maltillinen nationalisti Mohammad Mossadegh, joka päätti kansallistaa maan öljyvarat. Elokuussa 1953 shaahi palasi valtaan CIA:n yhdessä Britannian kanssa järjestämän vallankaappauksen avulla.2 Presidentti Barack Obama tunnusti asian hiljattain Kairossa pitämässään puheessa. Vastineeksi palveluksistaan Yhdysvallat sai hallintaansa 40 prosenttia Iranin öljyvaroista. Järjestys vallitsi Teheranissa, mutta sen hintana oli pari tuhatta teloitusta ja demokraattisen opposition eliminointi. Mossadegh pysyi kuitenkin todellisen itsenäisyyden särjetyn unelman symbolina.

Sekä shaahin hallinnon diktatorinen luonne että länsimaalaistamispolitiikan kulissit vahvistuivat 1960- ja 1970-luvulla. Kun maahan asettui 30 000 amerikkalaista neuvonantajaa ja sinne perustettiin useita ulkomaalaisia tukikohtia, kansan tunteet kuohuivat. Taloudellinen ja sosiaalinen kriisi, jonka aiheutti öljyn hinnan lasku vuosina 1975–1976, arvostelun tukahduttaminen sekä Yhdysvaltojen läsnäolo kaikkialla saivat aikaan räjähdysalttiin yhdistelmän, jonka laukaisi eräs loppujen lopuksi hyvin mitätön tapaus.

Seitsemäntenä tammikuuta 1978 valtiollinen lehti julkaisi herjaavan artikkelin Ajatollah Ruhollah Khomeinista, joka oli yksi shiialaisuuden korkeimmista auktoriteeteista. Hän oli tuolloin maanpaossa Irakissa. Tuhannet teologian opiskelijat osoittivat useiden päivien ajan mieltään Qomin kaduilla. Poliisi avasi tulen, ja surmasi useita mielenosoittajia. Tabrizissa, Itä-Azerbaidzhanin maakunnan pääkaupungissa, syntyi kansannousu muutamia viikkoja myöhemmin. Sen murheellisena tuloksena oli yli sata kuolonuhria. Tästä lähti liikkeelle mielenosoitusten, tukahduttamisen ja vainajien muistoseremonioiden kierre. Se kiihtyi vähitellen samalla kun tuhansia kuoli. ”Kuolema Shaahille, kuolema Amerikalle”), huusivat väkijoukot, jotka vastustivat sekä diktatuuria että sitä tukevaa suurvaltaa.

Lokakuussa 1978 Yhdysvaltojen tiedusteluraporteissa ennustettiin shaahin hallinnon pysyvän vallassa vielä pitkään. Kuitenkaan sen enempää presidentti Jimmy Carterin shaahille antama tuki kuin mahtava armeijakaan eivät voineet estää vallankumousta. Shaahin hallinto kaatui vallankumouksessa, joka oli epäilemättä 1900-luvun jälkipuoliskon mittavin kansannousu. Huhtikuun toisen päivän vastaisena yönä julistettiin Iranin islamilainen tasavalta perustetuksi. Yhdysvaltain suurlähetystön valtaaminen Teheranissa saman vuoden marraskuun neljäntenä päivänä merkitsi vallankumouksen radikalisoitumista. Väestö alkoi laajamittaisesti torjua länsimaiden siihen asti harjoittamaa rajoittavaa sekaantumispolitiikkaa.

Alain Gresh

1. Katso Jan Piruz, ”La mémoire meurtrie de Mahabad”, Le Monde Diplomatique, 01/1997.
2. Katso Mark Gasiorowski, ”Quand la CIA complotait en Iran”, Le Monde Diplomatique, 10/2000.

Iranin hallintorakenteet

Iranin poliittiset instituutiot, jotka on määritelty vuoden 1979 kansanäänestyksen jälkeen säädetyssä ja vuonna 1989 (silloinkin kansanäänestyksen perusteella) uudistetussa perustuslaissa, lepäävät kahden peruspilarin varassa. Nämä ovat islam ja tasavalta. Vallan legitimiteetin kaksi lähdettä ovat siis jumalallinen yksinvaltius (artikla 2) ja kansan tahto (artiklat 1 ja 6).

Uskonoppineiden ylivallan periaate (velayat-e faqih) on maan institutionaalisen rakenteen kulmakivi. Korkein valtiollinen auktoriteetti on rahbar-e enqelab eli vallankumouksen johtaja – vuodesta 1989 Ajatollah Ali Khamenei. Hän valvoo toimeenpanovaltaa, lainsäädäntövaltaa ja tuomiovaltaa, varmistaa instituutioiden moitteettoman toiminnan ja määrittelee hallinnon yleissuuntaukset. Armeija, järjestysjoukot ja oikeuslaitos ovat hänen suorassa hallinnassaan. Imaami Ruhollah Khomeinin kuoleman ja perustuslakiuudistuksen jälkeen rahbarin nimittää – ja voi tietyissä tapauksissa erottaakin – uskonoppineista koostuva asiantuntijoiden neuvosto, johon valitaan 86 jäsentä yleisillä vaaleilla joka kahdeksas vuosi. Neuvostoa johtaa Hashemi Rafsandjani.

Ylintä toimeenpanovaltaa käyttää tasavallan presidentti. Hänet valitaan suorilla kansanvaaleilla neljäksi vuodeksi kerrallaan, enintään kahden toimikauden ajaksi. Hän on ministerineuvoston puheenjohtaja ja hallituksen johtaja (pääministeriä ei ole enää ollut vuoden 1989 lakiuudistuksen jälkeen). Hän on vastuussa parlamentille ja rahbarille.

Lainsäädäntövaltaa käyttää parlamentti, josta käytetään nimitystä ”neuvoa-antava islamilainen kokous”. Sen 290 edustajaa valitaan suorilla kansanvaaleilla neljäksi vuodeksi kerrallaan. Sen puhemiehenä toimii nykyään Ali Larijani. Kaikki sen päätökset tutkii perustuslain valvojien neuvosto, jota johtaa ajatollah Ahmad Jannati. Sen tärkein tehtävä on varmistaa, että lait ovat sopusoinnussa perustuslain ja islamin kanssa. Neuvosto koostuu kuudesta islamilaisen lain asiantuntijasta ja kuudesta parlamentin valitsemasta juristista, ja sillä on veto-oikeus.

Vuonna 1988 perustetun hallinnon etuja määrittelevän neuvoston (jossa on 34 jäsentä) tehtävänä on ratkoa parlamentin ja perustuslain valvojien neuvoston välisiä ristiriitoja. Sen puheenjohtajan nimittää rahbar. Tehtävää hoitaa nykyään Hashemi Rafsandjani. Neuvoston puheenjohtajalla on vankka juridinen asiantuntemus, ja hän voi poikkeustapauksissa esittää jopa menettelyjä, jotka eivät ole sharian mukaisia. Neuvosto kuuluu hallinnon toissijaisiin instituutioihin, kuten myös vallankumouksen etuja, maan itsenäisyyttä ja alueellista koskemattomuutta puolustamaan perustettu kansallisen turvallisuuden neuvosto jossa on kymmenen vakinaista jäsentä. Sen vastuulla on erityisesti Iranin ydinohjelma.

Tuomiovalta on oikeusoppineella teologilla, jonka rahbar nimittää viideksi vuodeksi kerrallaan. Hän valitsee tuomariston, mukaan lukien korkeimman oikeuden presidentin. Hän on riippumaton toimeenpano- ja lainsäädäntövallasta. Tavanomaisen hallintokoneiston rinnalla toimii lisäksi vielä erilaisia vallankumouksen jälkeen perustettuja elimiä ja instituutioita, jotka ovat täysin riippuvaisia rahbarista. Vallankumouskaarti Pasdaran on puolisotilaallinen, vakinaiselle armeijalle rinnakkainen joukko. Bassidji taas on vapaaehtoisista koostuva kansanmiliisi, jossa arvioidaan olevan useita miljoonia jäseniä. Lisäksi on vielä vallankumoustuomioistuimia ja - komiteoita jne. Rahbarilla on myös edustaja jokaisessa maakunnassa ministeriössä.

Olivier Pironet

Käännös: Mika Peltola

Ylös

ITÄVALTA

Outo historiantulkinta

"Saksalaiset alkoivat 1960-luvulta lähtien tarkastella natsismia yhtä tinkimättömästi kuin muutkin eurooppalaiset", selittää Gerhard Botz, Wienin yliopiston nykyhistorian professori ja Ludwig Boltzmann-sosiaalihistoriantutkimusinstituutin johtaja.1 "Itävaltalaiset ovat hädin tuskin ryhtyneet siihen, eivätkä heistäkään kaikki!" Mikä on aiheuttanut tällaisen eron? Vastaus on kaksivaiheinen. On tarkasteltava sitä, mitä tapahtui ennen vuotta 1945 ja sen jälkeen.

Gerhard Botz kollegoineen on osoittanut, että Kolmatta valtakuntaa ennen ja sen aikana "antisemitismi oli Itävallassa voimakkaampaa kuin Saksassa".2 Maalis- ja huhtikuussa 1938, kun Itävalta yhdistettiin Reichiin (Anschluss), nähtiin kammottavia näytöksiä, kun hilpeä väestö pakotti lukuisat juutalaiset polvistumaan ja puhdistamaan Wienin katuja hammasharjalla... Muutama kuukausi myöhemmin Itävallan virkamiehet pystyttivät byrokraattisesti erittäin tehokkaan järjestelmän, joka mahdollisti juutalaisten häätämisen asunnoistaan ja liikkeistään. Hermann Göring ihaili järjestelmää, omaksui sen Saksaan ja sovelsi sitä siellä.

Marraskuun 1938 pogromista – "kristalliyöstä" – kertovat Gestapon raportit kuvaavat itävaltalaisten raakuudet paljon kammottavammiksi kuin saksalaisten. Lisäksi, edelleen Botzin mukaan, "itävaltalaiset olivat yliedustettuina tuhoamiskoneiston avainasemissa": heihin kuuluivat Adolf Eichmann (joka saapui Itävaltaan kahdeksan ikäisenä), Alois Brunner, Ernst Kaltenbrunner (Heinrich Himmlerin seuraaja Gestapon johdossa), Odilo Globocnik (kokonaisen itävaltalaisryhmän kanssa vastuussa Aktion Reinhardtista, jossa yli kaksi miljoonaa juutalaista ja mustalaista surmattiin), Franz Stangl (Sobiborin ja Treblinkan tuhoamisleirien johtaja) ja niin edelleen.

Sodan jälkeen Itävallan uudet viranomaiset kannattivat historiantulkintaa, jonka vaikutukset tuntuvat yhä edelleen. Itävalta ei osallistunut natsien hankkeeseen, vaan Anschlussin takia se oli natsien ensimmäinen uhri! Vaikka tulkinta oli puolueellinen, sekä länsiliittoutuneet että Neuvostoliitto hyväksyivät tämän vääristelyn siitä hyvästä että Itävalta lupasi olla liittymättä kumpaankaan leiriin.3

Toinen ero Saksaan: natsien poistaminen. Saksassa sen toteuttivat liittoutuneet, kun taas itävaltalaisilla oli oikeus "denatsifioida" itse itsensä. Ensimmäisenä vuonna natsit tukahdutettiin hyvin ankarasti (43 kuolemaantuomiota ja 30 teloitusta, työpaikan ja kansalaisoikeuksien menetyksiä), mutta järjestelmä heltyi pian ja katosi kokonaan vuonna 1948. Tuona vuonna 600 000 entistä Itävallan natsipuolueen jäsentä sai kansalaisoikeutensa takaisin. Uudet kansalliset vaalit lähestyivät ja sekä Itävallan sosialistipuolueen (SPÖ) johtajat että Itävallan kansanpuolueen (ÖVP) kristillisdemokraatit kävivät vastenmielisiin ponnistuksiin saadakseen entisten natsien äänet. Lisäksi perustettiin uusi puolue, riippumattomien unioni (VdU), joka pyrki saamaan heidän äänensä.4 Jokainen kolmesta puolueesta sai kolmanneksen näistä kuudestasadastatuhannesta äänestä.

Väite, jonka mukaan Itävalta oli Hitlerin ensimmäinen uhri (Opferthese), levisi koko yhteiskuntaan. Vuosikymmeniin koulujen oppikirjat mainitsivat vuosilta 1938–1945 vain Euroopassa käydyn sodan, kun taas ainoat maininnat Itävallasta keskittyivät muutamiin vastarintayrityksiin, jotka useimmiten perustuivat yksilöihin. Kurt Waldheim valittiin tasavallan presidentiksi vuonna 1986, ja Waldheim-juttu olisi voinut saada maljan tulvimaan yli äyräiden. Niin ei tapahtunut: itävaltalaiset liittoutuivat Wehrmachtin entisen upseerin taakse, kun tätä syytettiin osallisuudesta juutalaisten siirtämiseen Balkanille, ja tämä julisti: "Tein vain velvollisuuteni!" Waldheim kuoli kansainvälisen välinpitämättömyyden vallitessa 14. kesäkuuta 2007, ja omassa maassaan hän sai valtiolliset hautajaiset.

Erityisesti Erika Weinzierlin ja Gerhard Botzin uraauurtavien töiden ansiosta, jotka sittemmin ovat saaneet seurakseen Bertrand Perzin ja Olivier Rathkolbin teokset, koulukirjat alkoivat tuskin kymmenen vuotta sitten kuvailla itävaltalaisten syvää osallistumista natsismiin. Mutta hiljattaiset mielipidetiedustelut osoittavat, että matka on vielä pitkä. Kun kysyttiin "Olisiko Itävallan pitänyt ryhtyä aseelliseen vastarintaan Anschlussia vastaan?", vain hieman yli puolet vuonna 2008 haastatelluista vastasi myönteisesti (53 %, kielteisesti vastasi 41 %). Vuonna 2005 kysymykseen "Oliko Itävallan kansallissosialismissa sekä hyviä että huonoja puolia?" saatiin 44 % myönteisiä vastauksia, kun taas vain 20 % vastanneista ajatteli, että jakso oli pelkästään kielteinen.5

Itävallan muistomerkit tarjoavat lukuisia esimerkkejä suvaitsevaisesta suhtautumisesta natsimenneisyyteen. Wienissä osa Ringistä, historiallista keskustaa kiertävästä arvokkaasta bulevardista, kantaa edelleen nimeä Karl Lueger. Lueger toimi Wienin pormestarina vuosina 1897–1910, mutta ennen kaikkea hän oli kristillissosiaalisen puolueen perustaja. Se oli Euroopan ensimmäinen antisemiittinen joukkopuolue, merkittävä ideologinen viittauskohde nuorelle Adolf Hitlerille. Luegerille on pystytetty patsaita, eräs kirkko kantaa hänen nimeään, eikä kukaan järkyty.

Klagenfurtin Domplatzilla ainoa toisen maailmansodan uhrien monumentti tuomitsee Slovenian natseja vastustaneiden partisaanien julmuudet. Jörg Haiderin vaalipiirissä jopa sana "vastarintamies" on loukkaus.

1 Gerhard Botz julkaisi vuonna 1978 tärkeän hakuteoksen Nationalsozialismus in Wien, josta on olemassa myös merkittävästi laajennettu uusi laitos (Mandelbaum Verlag, Wien, 2008).

2. Vuonna 1938 Itävallassa oli 200 000 juutalaista (6 miljoonasta asukkaasta eli 3 % väestöstä), ja useimmat heistä asuivat Wienissä. Vuonna 1933 Saksassa oli 523 000 juutalaista (1 %).

3. Uhriteesi (Opferthese) esiintyi ensimmäisen kerran Moskovan julistuksessa marraskuussa 1943. Strategisena tavoitteena oli synnyttää maan sisälle vastarintaliike hieman Ranskan mallin mukaan. Strategia ei juuri tehonnut.

4. Riippumattomien unioni (Verband der Unabhängigen, VdU) muuttui vuonna 1956 Itävallan vapauspuolueeksi (FPÖ), jota Jörg Haider myöhemmin johti.

5. Silvia Tributsch ja Peter Ulram, « Das österreichische Geschichtsbewusstsein und sein Geschichte », teoksessa Franz Schausberger (toim.) Geschichte und Identität, Böhlau Verlag, Wien, 2008.

Käännös: Tapani Kilpeläinen

Ylös